‹ Takaisin tarinoihin

Adenomyoosidiagnoosi ilman endometrioosia

Sain kaksi vuotta sitten gynekologin vastaanotolla diagnoosin: adenomyoosi. En ole koskaan sairastanut endometrioosia, joten minulle kyseessä ei ole endometrioosin liitännäissairaus. Olen synnyttänyt kaksi lasta. Kaikki hoitovaihtoehdot kävimme gynekologin kanssa lävitse.

Minulla ei ole vielä alkanut vaihdevuodet, vaikka täytän muutaman kuukauden päästä 54 vuotta. En ole halunnut hormonaalista ehkäisyä itselleni milloinkaan. Edes adenomyoosin hoitoon ei aloitettu hormonaalista hoitoa.

Minun kanssani toimittiin niin, että koska vaihdevuodet ovat ovella, pärjäisin sairauden aiheuttamien kipujen kanssa ainoastaan kipulääkkeillä. Olen saanut alle viisi kovaa kipukohtausta koko sairauteni aikana. Erittäin merkityksellistä on mahdollisen kipukohtauksen alkaessa ottaa kipulääkkeet mahdollisimman nopeasti. Suun kautta otettavien kipulääkkeiden vaikutusaika alkaa vasta 45-65 minuutin jälkeen ja jos silloin kipu yltyy pahaksi, voi myös olotila mennä todella tukalaksi.

Kipukohtaukset eivät välttämättä minulla enää liity kuukautiskiertoon, koska minulla voi olla jo kolmen-neljän kuukauden tauko kuukautisten välillä. Minulla on vuodessa kuukautiset enää noin viidestä seitsemään kertaa. Kaikki ne 40 vuotta, jotka minulla on ollut kuukautiset, ovat kuukautiset olleet täydelliset eli ne ovat tulleet joka kuukausi. Olen siis ilmeisesti premenopaussissa. Minulla ei ole ollut kuumia aaltoja eikä muitakaan erityisen hankalia vaihdevuosioireita.

Tässä nyt odotetaan kuukautisten loppumista ja sitä myötä adenomyoosin oireiden loppumista. En tahtoisi kohdunpoistoon, mutta siihen tulen tietysti suostumaan, jos lääkäri näin määräisi.

Yksittäisenä kipuna adenomyoosikipu on ollut pahinta kipua, mitä olen elämässäni kokenut. Kun kipukohtaus iskee, olen sängyssä, enkä pysty toimimaan ennen kuin kipulääkkeet vievät kivun pois. Näin on aina käynyt ja onneksi takana on vain muutama kipukohtaus.

Marjukan nimi on muutettu.

‹ Takaisin tarinoihin