‹ Takaisin tarinoihin

Kaksi diagnoosia

“ Vaikka en ole varma, onko minulla tulevaisuudessa parisuhdetta tai haluanko lapsia, suren sitä, että tiedän oireyhtymien voivan vaikuttaa kumppanin löytämiseen, parisuhteen kestävyyteen ja lasten saamiseen, vaikka lapsettomuustuomiosta ei olekaan kyse.”

PCOS on varmaankin ollut osa minua jo ennen syntymääni. Uskon perineeni taipumuksen siihen mummiltani, vaikka varmasti tätä ei tietenkään kukaan osaa sanoa. Kun kuukautiset alkoivat 12-vuotiaana, vuodot muuttuivat nopeasti runsaiksi. Muistan myös selkäsäryt: selkänojattomalla pianojakkaralla oli pahimpien vuotopäivien aikaan epämukava istua.

Sitten kuukautiset jäivät yhtäkkiä tulematta, ilman mitään syytä. Kävin gynekologilla ensimmäistä kertaa 14-vuotiaana, kun asiaa ryhdyttiin selvittämään – tosin sisätutkimusta en antanut lääkärin tehdä. Ultraäänitutkimuksen varassa lääkäri puhui kai äidilleni jotain munasarjakystista ja määräsi Terolut-kuurin. Todennäköisesti hän on kuitenkin tarkoittanut kystien sijaan monirakkulaisia munasarjoja.

Terolutin tuella sain kuukautiset käynnistymään aina silloin, kun ne olivat jääneet jonkin aikaa tulematta, kunnes 18-vuotiaana aloin seurustella ensimmäisen poikaystäväni kanssa ja aloitin e-pillerit. Pillereiden kanssa kuukautiset jäivät kokonaan pois. Samalla kuivahtivat limakalvot, mikä alkoi pian näkyä yhdyntäkipuina. Lopulta kipuja oli niin usein, että hätkähdin ja lihakseni jännittyivät automaattisesti, kun poikaystäväni kosketti esimerkiksi reittäni. Opiskelijaterveydenhuollossa gynekologi totesi vestibulodynia-muotoisen vulvodynian. Reagoin vanutikkutestiin niin voimakkaasti, ettei diagnoosista ollut epäselvyyttä.

Vulvodyniaa ryhdyttiin hoitamaan lääkevoiteilla ja lantionpohjan fysioterapialla. Opettelin rentouttamaan ja hallitsemaan lantionpohjan lihaksia, ja totutin emättimen suulla olevia kipupisteitä vähitellen kosketukseen. Jos hoidot hiukan lievensivätkin kipujani, e-pillerit tuntuivat vievän kaikki halut – tai sitten todellinen syy parisuhteen lähes täydelliseen seksittömyyteen olivat edelleen kuitenkin olemassa olevat kivut ja se, että sairastuin masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön. Vaikka asiasta keskusteltiin paljon ja kokeilin minipillereitä, ehkäisykapseleita ja erilaisia yhdistelmäpillereitä löytääkseni itselleni sopivimman ehkäisymuodon, poikaystäväni tuntui silti pitävän seksittömyyden syynä sitä, että hän ei enää ollut minun silmissäni haluttava. Lopulta parisuhde ei enää kestänyt ja erosimme reilun kolmen vuoden seurustelun jälkeen.

Tapasin seuraavan poikaystäväni oikeastaan heti edellisen eron perään. Tällä kertaa seksielämä toimi: olin löytänyt minulle sopivat e-pillerit, ja ehkä syömäni masennuslääkkeetkin vaikuttivat kipukokemukseen niin, että se pysyi siedettävissä rajoissa. Vaikka parisuhde kariutui nopeasti, vulvodynia tuntui nyt olevan hallinnassa. Se oli olemassa, mutta häiritsi seksin harrastamista merkittävästi vain harvoin.

Samoihin aikoihin painoni lähti nopeasti nousuun. Minulle puhkesi myös akne. Sen hoitamiseen riitti onneksi varsin kevyt lääkitys, mutta ihmetellessäni gynekologille painonnousua, joka tuntui alkaneen ilman mitään erityistä syytä tai muutosta elämäntavoissa, muistin taas PCOS:n olemassaolon. Periaatteessa toki tiesin jo, että minulla on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, mutta nyt diagnoosi vielä varmistettiin uudemman kerran. Tulin paremmin tietoiseksi siitä, mistä on kyse. Söin taas e-pillereitä, nyt lähinnä PCOS:n hoitamiseen, ja kuukautiset tulivat pillerilaattojen välissä jos tulivat. Yleensä eivät.

Eniten oireyhtymät vaikuttavat psyykkisesti. En ole superurheilullinen, mutta tykkään liikkua ja syön perusterveellistä kasvisruokaa – ilman PCOS:aa olisin todennäköisesti jonkin verran hoikempi kuin nyt, ja siksi keho ei aina tunnu omalta. Vulvodynia taas tekee sinkkunaisen epäsäännöllisestä seksielämästä arvaamatonta. Etukäteen ei voi tietää, sattuuko juuri tällä kertaa, kuinka paljon tai kunnioittaako kumppani kipukokemustani.

Vaikka en ole varma, onko minulla tulevaisuudessa parisuhdetta tai haluanko lapsia, suren sitä, että tiedän oireyhtymien voivan vaikuttaa kumppanin löytämiseen, parisuhteen kestävyyteen ja lasten saamiseen, vaikka lapsettomuustuomiosta ei olekaan kyse. Vaikeimmalta se tuntuu nyt, kun lähestyn 30 ikävuotta ja monet ystäväni alkavat kukin tahoillaan vakiintua ja perustaa perhettä. Sinkkuna, muiden kanssa täysin “eri tahtiin” eläminen aiheuttaa toisinaan raastavaa yksinäisyyden tunnetta, josta on vaikeaa puhua läheisille.

Fyysisesti koen pärjääväni niin PCOS:n kuin vulvodynian kanssa pääosin hyvin. Vuosien myötä olen syönyt välillä e-pillereitä ja välillä ollut ilman, käynnistäen kuukautisvuodon tarvittaessa Teroluteilla. Paino tuntuu jumahtaneen paikalleen ja hirsutismiakin on ilmaantunut, mutta toistaiseksi kaikki oireet ovat olleet hallittavissa.

‹ Takaisin tarinoihin