Heippa, tässä kirjottelee Moona-blogin uus vahvistus. Ihan vaan Mustosella mennään, koska meillä on täällä jo yksi Aino. Sitä paitsi, musta on kiva käyttää tämmöstä sukupuolineutraalia kirjottajanimeä. Mulle suositeltiin, että ekassa jutussa voisi vähän avata, että kuka on ja miten päätynyt tähän hommaan tai mitä haluaisi kirjoittaa, joten eiköhän mennä heti asiaan.
Elikkäs oon Aino Mustonen, reilu parikymppinen yliopisto-opiskelija etelä-Suomesta. Nimestä huolimatta muunsukupuolinen. Millanen muunsukupuolinen - no, kerron sitten, jos joskus tiiän tarkemmin. Oon sairastanut yli neljä vuotta vulvodyniaa, jota usein sanon vaan dyniksi jo ihan siksi, että se on lyhyempi ja sopivampi suuhun. Teksteissäni dyni tulee sanana varmasti vilisemään paljon, joten älkää ihmetelkö. Toki jotta väärinymmärryksiltä vältyttäisiin, niin ihan tuttu ja turvallinen vulvodyniakin on käytössä. Mitä noin muuten mun tyyliin tulee, niin kirjottajana oon ihan tarkotuksella suora. Sanon ja kirjotan asioita niitä sen enempää kaunistelematta, mutta en tietenkään pyri ihmisten loukkaamiseen tai määräilemiseen. Tästä tyylistä esimerkkeinä toimii tekstit, jotka kirjotin vulvodyniaviikolla Korennon blogiin. Niiden kautta mut tänne Moonan puolelle sitten ongittiin. Löytyvät siellä Korennon blogissa otsikolla Elämää vulvodynian ja sen aiheuttaman suunnattoman vitutuksen kanssa. Ne ja mun tulevat tekstit saa ja pitää kyseenalastaa, jos sanon jotakin typerää. Mutta semmonen, mistä en tingi, on mun tapa kirjottaa puhekielisesti. Ymmärrän, että joissakin tämmönen aiheuttaa syvää raivon tunnetta – itseänihän risoo yhdyssanavirheet enemmän kun pitäis – mutta toivon, että suurimman osan mielestä mun kirjotustapa on siedettävä tai parhaimmillaan viihdyttävä.
Aiheina mua eniten kiinnostaisi käsitellä seksiä, seksuaalisuutta ja parisuhdetta. Siis seksi sitä, seksi tätä. Tää ihan siitä syystä, että haluan jakaa mun suunnatonta viisauttani siitä, miten kipuilevan sairauden kanssa voi säilyttää eheen ja hyvän seksuaali-identiteetin ja seksielämän, sekä miten neuvoa kumppania sen huomioonottamisessa. Koska siis mikäänhän ei ole parempi pohja tän pohdintaan kuin parikymppisen sinkun sielunelämä! Mutta siis vitsit sikseen, koen oikeesti nämä aiheet itelle luontevimmiksi kirjotusaiheiksi ja toivon, että joku voisi niistä saada jotain uutta ajateltavaa. Ylipäätänsä semmonen toive näiden mun juttujen takana on, että sais heräteltyä ihmisiä miettimään. Oon useammassa dynitukiryhmässä ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen keskustelun seuraaja, ja aina mulle pistää silmään se, miten huono olo monilla on, ja miten oma seksuaali-identiteetti tuntuu murenevan dynin takia, kun yhtäkkiä ei voikkaan harrastaa sellasta seksiä kun ennen. Lähtökohtana mulla onkin, että unohdetaan penikset ja muiden pillut hetkoseksi ja lähetään keskittymään siihen, että mitä ollaan oikeesti vailla, että oma seksuaalisuus ei kuihtua kurpahtaisi tälläsen sairauden takia. Tän yhteydessä oon valmis verbaalisesti polttamaan roviolla kaikki ne dyniä tai endometrioosia sairastavien seksikumppanit, jotka heittelee kommentteja tyyliin ”sanot sit vaa jos sattuu”, ”etkö sä vois vaan laittaa sitä sun puudutusgeeliä”, ”no eikö ny ihan vähä vois”, ”mutku siit on nii pitkään, kun viimeks saanu sulta”, ”no mut en mä voi sille mitään et tulee kiima kun pukeudut tollee”.
Ekassa varsinaisessa tekstissäni onkin siis luvassa melkoinen kokko, kun lähen ruotimaan sitä, millanen vaikutus seksikumppaneilla voikin olla dyniä sairastavan elämään. Nyt kuitenkin toivotan kaikille tosi nautinnollista alkuvuotta!
Palataan pian asiaan,
Kommentit