27.07.2017

Syvälle perseeseen sattuu

Noin vuosi taapäin aloin vuotaa kuin Orovillen patoaukko. Kuukautisista tuli päivittäiset, minusta tuli raato – kuukautissuoja- ja lääketeollisuuden vastaanpanematon rahoittaja. Kipuilin, kuumeilin, kuihduin, ja menin vielä kerran lääkäriin. Reitti viralliseen endometrioosidiagnoosiin ei kohdallani ollut nopein, mutta itse olin tiennyt sairauteni nimen jo kauan. Kuluneena keväänä kävelin lopulta sairaalasta ulos kohtua, toista munasarjaa ja kelpo kasan muuta kudosmassaa kevyempänä. Toivun hyvin, mutta parantua en sairaudestani voi nykylääketieteen valossa koskaan. Syvälle perseeseen sattuu ajoittain edelleen.

Endometrioosi oli luonut 36-vuotiaaseen kehooni solumuodostelmiaan kuin katala kehrääjämestari. Kystia, kuroumia, kiinnikkeitä kudottuina kohtuun, virkattuina vatsakalvoon ja virtsarakkoon, polyyppeja ja pesäkkeitä punoelmina poikki peräsuolen, hunnuttaen toisen munasarjani. Olin kärsinyt runsaista vuodoista ja sietämättömistä ovulaatio- ja kuukautiskivuista 15-vuotiaasta. Kipua 20 päivää kuukaudesta. En tottunut kipuun koskaan, mutta sopeuduin kyllä, koska luulin että olisi pakko. Se oli virhe.

Syytän tästä osin itseäni ja vimmaista pärjäämisviettiäni, osin epäonnistuneita kohtaamisia terveydenhuollossa. Endometrioosi ei kuitenkaan koskaan ole ollut toinen nimeni. Minua se ei ole määritellyt, tekemisiäni kyllä. Olen maannut naama valkoisena ja ylähuuli tuskanhikeä tursuten lukuisten vessojen lattialla, menettänyt tajuntani kivusta apteekissa, ambulanssissa ja armybic-tunnilla, suojatiellä, S-marketissa ja studiossa juuri ennen suoran radiolähetyksen alkua, pärnulaisessa luxuskylpylässä, yliopiston luentosalissa. Jotain on siis ilmeisen usein jäänyt tekemättä, vaan paljon on tullut tehtyäkin. Erityisen onnekasta on, että olen sairaudestani huolimatta saanut saattaa maailmaan kaksi maailman parasta minun lastani. Monille vertaisilleni endometrioosi on aiheuttanut lapsettomuutta. Siihen kipuun en tunne lääkettä.

Tänään voin merkittävästi paremmin. Kehoni joutuu silti hakemaan hormonaalista tasapainoa loppuelämäni ajan ainokaiseksi jätetyn munasarjani voimin. Ja on se hakenutkin. Olen palellut ja hikoillut kuin huumevieroitushoitolan kroonikkovieras, itkeskellyt, ollut välillä silmittömän väsynyt. Vaikken koskaan enää vuoda, en käytä tuplatampaxia, tenaa ja toppahousuja välttääkseni verivauriot, tunnen silti kuukautiskierron vaiheet itsessäni. Osa kivuistani on jäänyt pysyviksi. Keho muistaa.

Silloin ajattelen opettajaani, joka hienotunteisesti tiedusteli vessan oven läpi 15-vuotiaalta minulta, miksi vetkuttelen tunnille saapumisen kanssa, sattuuko kenties jonnekin? Kihisin tuskaisena, että kyllä sattuu, perseeseen, perkele. Opettajani, tuo armoton humoristi, auttoi minut tilanteesta yli laulaen mukaellen Tommi Läntisen kappaletta:

”Oi kuinka koskee

kelle sen kertoisin

syvälle perseeseen sattuu.”

Selvisimme. Toivon, että Sinullakin on joku, jolle kerrot jos sinua sattuu, ja ajoissa. Liikaa ei saa sattua milloinkaan. Jos epäilet sairastavasi endometrioosia, tutustu aluksi vaikkapa Endometrioosiyhdistyksen sivuihin.

Kiitos opettaja. Kiitos ja anteeksi, muusikko Tommi Läntinen. Fuck you, endometrioosi.

Anna Pajari

 

Lisää Anna Pajarin tekstejä:

Ethän kuole, äiti?

Vaaleiden viisnollaykkösten muistolle

Kommentit

Kommentoi