Vuosikontrolli endometrioosileikkauksesta on nyt takanapäin. Olin viimeksi viime keväänä nähnyt leikkaavan lääkärini puolivuotiskontrollin aikaan. Silloin endometrioosioireet olivat nostaneet päätään, ja nyt oli aika kertoa miten nykyisen hoidon kanssa minulla menee.
Kuulumisten vaihto lääkärin kanssa sai aikaan epätodellisen olon, että nyt olen saavuttanut jotain suurta. Olen voittanut taisteluni arkkivihollista vastaan. Olen selviytynyt. Olen tehnyt jotain, mihin minun ei pitänyt kyetä. Se sai minut tuntemaan itseni voittamattomaksi. Onnelliseksi. Kaikin puolin siis tapaaminen oli todella ihana ja lämmin, vaikka normaalisti lääkärikäynnit saavat aikaan vain ahdistusta.
Oli myös huvittavaa, kuinka malttamattomana lääkäri nappasi oirekyselypaperit kuoresta ja selasi ne innostuneena läpi. Hän oli hieman pettynyt, kun en ollut täysin kivuton. Kuitenkin olen lähes kivuton ja suurimmat kivut tulevat suolen krampatessa, kun massa liikkuu suolen viimeisissä pätkissä. Eli tilanteeni on parempi, mitä olisin ikinä voinut itselleni kuvitella. Sen myös sanoin lääkärille suoraan, etten koskaan odottanut leikkauksella olevan näin suurta positiivista vaikutusta elämääni.
Ehkä se on myös vähän surullista, että hoitojen toimivuus endometrioosiin ei ole itsestäänselvyys. Tai se, kun nyt ne sattuvat toimimaan, olo on epätodellinen. Tai se, että olen niin onnekas, että tapaukseni kiinnosti endometrioosiin erikoistuneita lääkäreitä ja he ovat antaneet kaikkensa leikkauksessa, ja sen ansiosta olen tässä pisteessä. Tai ylipäätään se, että endometrioosi ehti tehdä kehossani niin paljon tuhoa ennen diagnoosin saamista, että jouduin leikkaukseen asti.
Toki miten tähän voisi sitten suhtautua? Jossittelut ei auta, eikä katkeruudessa eläminen minua tai muita paranna. Olen siis kiitollinen ja surullinen yhtäaikaa. Hyvä hoito pitäisi olla kaikille saatavilla, mutta tuntuu ettei se kuitenkaan niin ole.
Vastaanotolla teimme lääkärin kanssa suunnitelmat tulevaan. Jatkan nykyistä hoitoa vielä kesän yli. Eli keinotekoiset vaihdevuodet pidetään yllä, koska hoitona se on pitänyt kuukautiset poissa ja vointini erittäin hyvänä. Emme halunneet riskeerata kesääni, jos lääkkeen purku herättäisi uinuvat endometrioosioireet.
Mitä kesän jälkeen? Ehkä aika paljonkin.
Saatan poistattaa hormonikierukan ja aloittaa uusien unelmien tavoittelun. Tänä vuonna on aika tehdä päätös haluammeko mieheni kanssa yrittää perheenlisäystä vai ei. Ajatus on ollut pelottava ja olenkin jo menettänyt muutamat yöunet miettien minkälaista olisi olla äiti. Olisiko minusta siihen vai ei… Ylipäätään ajatus äitiydestä saa selkäpiini havahtumaan. En miellä itseäni perinteiseksi äitihahmoksi, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö kaipaisi vanhemmuutta naisoletettuna ihmisenä. Uskoisin olevani sopiva vanhemman rooliin, mutta mitä äitiys olisi minulle? Haluaisin vähän uudistaa tai pikemminkin laajentaa sen sanan merkitystä.
Oli miten oli… Nyt kun tähän kaikkeen on tulossa oikein oivallinen tilaisuus, luultavasti haluan edes yrittää. Sisätutkimuksessa ei todettu merkkejä endometrioosista tai kiinikkeistä. Munasarjani pitäisi olla hyvässä kunnossa myös. Tilanteeni on siis sen verran hyvä, että saatan jopa pärjätä hetken vähäoireisena ilman hormonilääkkeitä.
Aika jännittävää ja vähän ihanaa, että kesän jälkeen raskauden yrittäminen olisi kohdallani mahdollista.
Kommentit