05.05.2022

Unettomuuden syy ja hyvästini bloggaajana

Päässäni pyörii paljon ajatuksia, mutta palaudun vielä pitkästä unettomuudesta, joten uupuneena on vaikea tuottaa ulos mitään kovin järkevää. Yritän nyt kuitenkin, sillä omassa elämässäni on tullut aika lopettaa täällä kirjoittajana, sillä endometrioosini ei ole aktivoinut enää leikkauksen jälkeen joten teen tilaa seuraaville, joilla on enemmän sanottavaa ja enemmän tarjottavaa. Toivon kuitenkin, että tekstit joita olen tämän lyhyen ajan aikana tänne saanut kirjoittaa on tavoittanut ihmsiä, jotka käyvät samoja asioita läpi tai ketkä ovat olleet täysin tiedottomia millaista elämä on transihmisenä, jolla on gynekologinen sairaus josta yleensä vain cisnaiset kärsivät. Tämä herra kiittää ja kumartaa, sekä toivottaa mukavaa kevättä ja kivuttomia päiviä kaikille.

Tässä kun kohdun poistosta on kulunut puolisen vuotta, minulle iski päälle toivoton unettomuuden kierre. Vaikka kuinka halusi nukkua niin mikään ei toiminut, eikä apua meinannut saada, vaikka pääsinkin erikoispuolelle, jossa unettomuutta hoidetaan.

10 viikon taistelemisen jälkeen sain lopulta tahtoni läpi avun suhteen ja nukuttua viimein, pikkuhiljaa kroppa ja mieli palautuu noista viikoista, jolloin unta tuli maksimissaan 3-5 tuntia vuorokaudessa.

Välissä oli hoitajien lakkokin, joka saattoi vaikuttaa siihen, että lääkäri ei ottanut yhteyttä, mutta pahimmillaan meni 4 viikkoa, ettei kontaktia saanut kun aikoja vain peruttiin, eikä uutta soittoaikaa kuulunut. Ja tämä tapahtui ennen lakkoa, joten omasta mielestäni jälleen hoitotaho ei ottanut minua tosissaan. Tämä on valitettavan yleistä täällä ”hyvinvointivaltio” Suomessa. Mielestäni on väärin, että ihminen ollessaan sairas tai muuten heikoimmillaan joutuu taistelemaan tiensä lääkäriin ja vielä lääkärinkin luona kerta toisensa jälkeen ennenkuin ehkä otetaan tosissaan ja saa apua, oli nyt kyseessä sitten kivut tai vaikka juurikin unettomuus.

Syytä tälle unettomuuden jaksolle ei tiedetä, mutta vahvasti epäilen että juurikin tuo kohdunpoisto oli osasyynä vaikuttamassa unettomuuteen, sillä kropassa on tällä hetkellä käynnissä sekä vaihdevuodet että murrosikä.

Tilanne on todella iso shokki kropalle jo yhdenkin noiden asioiden ollessa käynnissä ja rehellisesti ihmetyttää miksei kukaan puhunut asiasta tai ottanut edes tosissaan avunpyyntöjä ennenkuin joutui käyttämään kovaa sanaa heitteillejättö.

Toki tilanne on lääketieteellisesti aika uusi, tai ainakaan siitä ei hirveästi ole tutkimustietoa, mutta välillä kaipaisi, että lääkärit muistaisivat, että tässä on monta rautaa tulessa yhden ihmisen kohdalla ja tuskin olen ainoa transihminen kelle on näin käynyt. Odotan kieltämättä mielenkiinnolla kuinka jatkossa asiaa tullaan hoitamaan, niin omalla kohdallani kuin muidenkin.

Mikael