29.05.2024

Turkkilaista terveydenhoitoa

Viime viikolla hyvästelimme kaikki Moona-blogista tänä keväänä lähtevät kirjoittajat. Mutta ei kevätkausi siihen vielä lopu! Jatkamme aina 13.6. asti.

Elämä hermosärkyjen kanssa on ollut vaihtelevaa. Lääkityksellä olen saanut pienennettyä kipukynnystäni ja kipujen tasoa ”pienemmälle”. Järjestin kuitenkin itselleni lisähaasteita unohtamalla kipulääkkeeni kotiin ulkomaanreissultani. Alkoi selvittely lääkkeiden saamiseksi. 

Hermosärkylääkkeiden annostelua säädetään portaittain, eikä niitä voi lopettaa kuin seinään, vaan ne ajetaan alas pienentämällä määrää. Itselleni kävi kuitenkin moka, kun unohdin lääkkeet kotiin Turkin lomamatkaltani. Muutamassa päivässä jo alkoi päänsärky ja pahoinvointi, ja tajusin, etten pärjää ilman lääkkeitäni. Otin siis yhteyttä hotellini lääkäriin.

Turkissa terveydenhoito ei toimi aivan samalla tavalla kuin Suomessa. Hotellini lääkäri totesi minulle, ettei hänellä ole lupaa kirjoittaa reseptejä vahvoihin lääkkeisiin vaan minun pitäisi mennä sairaalaan reseptin saadakseni. Minut lähetettiin yksityiskuljetuksella sairaalaan, kun olin kertonut sairaudestani ja lääkkeiden tarpeestani.

Yksityisessä sairaalassa jouduin alkuun täyttämään lomakkeita. Vakuutukseni ei kuulemma kelvannut vaan minun pitäisi jälkikäteen hakea korvauksia vakuutusyhtiöstäni. Huoh. Jouduin maksamaan 300 e, että pääsen lääkärin vastaanotolle, jossa minulle kirjoitettaisiin resepti. Miten absurdi tilanne! Kuinka moni ”normaali ihminen” joutuu odottelemaan ulkomailla yksityissairaalassa, vain saadakseen lääkkeensä? Pääsin selittelemään englanniksi, mikä on endometrioosi ja mitä se tarkoittaa kohdallani. Ja usealle vieraalle henkilölle selittelin samat tarinat. Ikään kuin ei riittäisi se, kuinka monelle lääkärille olen jo Suomessa selitellyt tilannettani. Lisäksi ihmeteltiin moneen kertaan, miten voin tarvita niin vahvaa lääkettä.

Muistan, kun aikoinaan lomareissuilla ainoa murhe oli se, onko laittanut tarpeeksi aurinkorasvaa. Nyt pitää miettiä tarkkaan kaikki eri lääkkeet mukaan, itse matkakohde ja onko tekeminen sellaista, että pärjään. Pahoinvointini vuoksi en esimerkiksi voinut mennä alkuun ollenkaan makoilemaan rannalle. Lääkkeideni saaminen kuitenkin onneksi paransi vointiani, ja loppuloma alkoi sujua paremmin.

Pohdin myös suomalaista terveydenhoitoa. Vaikka naistenklinikalle lähetteen saaminen voi olla toisille hankalaa, koen itse päässeeni hoitoon suht helposti. Ja naistenklinikalla käyntimaksut ovat n. 50 e luokkaa, mikä ei tähän verrattuna tunnu hurjalta. Lisäksi saan ensin asioida rauhassa, ja lasku tulee minulle vasta myöhemmin.

Olen ennenkin pohtinut, aiheuttavatko juuri nuo lääkkeeni minulle unohtelua. Olen unohdellut juuri tällaisia pikku asioita arjessa, toki tämä tuli kalliimmaksi kuin muut. Lääkärikäynti oli onneksi ripeä, sain reseptin ja pääsin hakemaan lähiapteekista lääkkeeni. Lopuksi minut kyydittiin takaisin hotellille. Kyllä nämäkin asiat kasvattavat; selvisin vieraassa maassa omin päin ilman apua, kerroin sairaudestani ihmisille, jotka eivät oikein edes osanneet englantia ja sain asiani hoidettua. Tämän sairauden kanssa on oppinut hakemaan apua ja taistelemaan itsensä puolesta, selviytymään tilanteista voittajana.

Ansku

Avainsanat:
0 kommenttia
13.03.2024

"Ystäväni" hermosärky

Viimeksi pohdin työssä jaksamistani kuormittavassa ja työläässä työtilanteesta. Lisähaasteita oli tuonut myös ystäväni hermosärky, joka on nyt pari vuotta vaikuttanut aktiivisesti elämääni. Se on tuonut erinäisiä haasteita.

Hermosärkyni alkoi pari vuotta sitten, kun olin kärsinyt pitkään jatkuneista endometrioosin aiheuttaneista kivuista ja tulehduksista, eikä kivulle löytynyt loppua tai taukoa. Lääkärini totesi, että kipuni on siis kroonistunut elimistööni ja ilmenee jatkuvana hermosärkynä. Kroonistunutta kipua on koitettu saada loppumaan tai vähenemään hermokipulääkkeillä, tässä kuitenkaan vielä täysin onnistumatta. Välillä on näyttänyt paremmalta, että kipu olisi selkeästi vähentynyt tai jopa kadonnut, nyt se on palaillut hiljalleen elämääni.

Viime kesänä elin suht kivutonta aikaa ja kipu oli jäänyt “horrostilaan”. Syksyllä, uuden työn aloitettuani ja stressin lisäännyttyä myös hermokipu on palannut vähitellen. Kipukohtaukset tulevat yleensä täysin yllättäen ja voivat kestää muutamasta minuutista jopa puoleen tuntiin, tai jopa koko illan. Yleensä kipu pakottaa keskeyttämään senhetkiset puuhani ja pysähtymään, menemään makuulle, mikäli mahdollista, ja odottamaan että kipukohtaus menisi ohi. Monesti otan lämpömaton syliini, tämä auttaa kroppaa palautumaan helpommin.

Ystäväni hermosärky on muokannut ja rajoittanut elämääni. Joudun miettimään etukäteen jaksamistani ja voimavarojani. Montako kertaa viikossa voin harrastaa raskaampaa liikuntaa, ettei kipu ota täysin otettaan minusta. Milloin voin lähteä tapaamaan ystävää tai matkustaa jonnekin, olenko levännyt sitä ennen tarpeeksi, ettei kipu provosoidu ja tee elämästä tuskaista. Monesti rankempien treenien jälkeen kipu iskee voimakkaana ja mietin, että tässäkö nyt sitten oli kiitos siitä, että koitin harrastaa liikuntaa ja pitää itsestäni huolta. Kuitenkin koen olevani itseäni kohtaan velvollinen liikuttamaan kehoani. Työterveyslääkäri totesi minulla rasvamaksan, johon kuulemma tepsii liikunta ja oikea ruokavalio. No, kerroin hänelle tilanteestani ja kuinka harrastan jo “oman maksimini” liikuntaa, kipujeni rajoissa ja syön suht terveellisesti, että miten tästä parannetaan. Hän ei osannut sanoa.

Sain puhelun naistenpoliklinikan lääkäriltäni ja hän ehdotti taas hermosärkylääkkeen annoksen nostamista. Samalla hän kysyi, mitä muuta apua olen tilanteeseeni hakenut. Kerroin kaikista muutaman viime vuoden vaiheista ja lääkärini totesi, että oletpas jaksanut sinnikkäästi hakea apua ja tehnyt paljon tilanteesi eteen. Tästä tuli hyvä mieli. Minulla oli myös ravitsemusterapian etätapaaminen ja terapeuttikin totesi, että oletpa ottanut hyvin selvää asioista ja hoitanut itseäsi oma-aloitteisesti. Ja vaikka itse olinkin kriittinen ruokavaliotani kohtaan, siinä oli hänen mielestään todella paljon hyviä elementtejä, mietitty, mitä vaihtelevasti toimiva suolistoni kestää ja kuinka estäisin nälkäpiikkini ja söisin säännöllisesti.

Näistä positiivisista palautteista tuli itselle tosi hyvä mieli. Olen toiminut oikein, omaksi parhaakseni, enkä voi olla siitä kriittinen itseäni kohtaan, kuten usein tapanani on olla ylikriittinen itseäni kohtaan. Tämä myös tuotti mielihyvää ja sai koko kropankin paremmalle tuulelle. Kuinka ihmeellinen onkaan positiivisen ajatuksen voima. Sanoisinkin pitkäaikaisesti sairaiden henkilöiden läheisille, että kannustakaa ja tsempatkaa heitä. Auttakaa heitä huomaamaan pienetkin hyvät asiat, joita he ovat tehneet oman hyvinvointinsa tueksi. Kysykää, kuinka he jaksavat ja saakaa heidät huomaamaan, että pienetkin hyvät teot itsensä jaksamisen eteen voivat tuoda tätä mielihyvää ja helpottaa haastavassa kiputilanteessa painiskelua.

Ansku

Avainsanat:
0 kommenttia
09.05.2019

Ei endometrioosin ja kivun voittajaksi, vaan onnelliseksi

 

Aloittaessani kirjoittamaan tätä blogia, elin tilanteessa, jossa oireet ja kivut olivat pahenemaan päin. Koin käyväni taistelua sitä kaikkea kurjaa vastaan. Olin varma, että kun saavutan täydellisen hallinnan, olen onnistunut ja saavuttanut mielelleni tasapainon. Noh, nyt pari vuotta myöhemmin en edelleenkään ole saavuttanut suurta voittoani.

Vuotoni ovat rauhoittuneet ja pysyneet viimeajat poissa, kiitos vahvojen hormonien. Vuotojen poisjäämisen kautta moni oire on saanut kevyemmän sävyn. Kivut ovat kuitenkin kroonistuneet ja saanut uusia hermokiputyyppisiä piirteitä. Kivut ovat aika ajoin todella invalidisoivia, ja minulla on ollut vaikeuksia suoriutua arjesta.

Talven aikana olen päässyt psykiatrini lähetteellä psykofyysiseen fysioterapiaan. Tavoitteenani on ollut ymmärtää paremmin kehoani ja reaktioitani eri tilanteissa. Nyt keväällä olen saanut itselleni kultaisen oivalluksen.

Minun ei tarvitse olla kipujeni voittaja, minun ei tarvitse hallita kipujani, ei nujertaa oireitani. Voittajana en saavuta suurta autuutta ja onnea. Opin, että voin olla onnellinen tässäkin hetkessä. Voin elää kipujeni kanssa niin hyvin kuin osaan. Ja kun uuvun jatkuvaan kipuun, saan sanoa sen ääneen itselleni ja muille, muuttumatta sen huonommaksi ihmiseksi. Uupumus ei vähennä millään tavalla sitä, kuinka onnellinen olen. Nämä asiat, kun eivät sulje toisiaan pois.

Koen nyt, että aikani tämän blogin kirjoittajana on hyvä lopettaa tällaiseen tunnelmaan. Oikein hyvää kevättä kaikille ja kiitos lukijoilleni.

Terveisin onnellinen ja uupunut

Anna

 

Annan tekstejä löydät täältä

Avainsanat: