Muistatko vielä ensimmäiset kuukautisesi?
Olin kolmetoistavuotias, kun kuukautiseni alkoivat. Olimme perheen kanssa matkalla mökille, kun aloin yllättäen voida pahoin. Vatsaani koski ja minua huimasi. Pyysin vanhempiani pysäyttämään auton ja kävin oksentamassa tien varressa. Tuntui siltä, että pyörtyisin, ja taisinkin menettää hetkeksi tajuntani automatkan jatkuessa. Mökille päästyämme menin aittaan nukkumaan, sillä tunsin oloni äärimmäisen väsyneeksi ja voimattomaksi. Kipu vatsassa oli kova, mutta sain nukuttua. Kun heräsin ja menin huussiin, huomasin menkkojen alkaneen. En siis ollutkaan kipeä. Vaikka minuun koski ja olin yhä huonovointinen, tunsin samalla iloa. Olin odottanut menkkojen alkamista pitkään, sillä lähes kaikilla kavereillani ne olivat jo alkaneet. Olin varhaisteini-iässä hyvin laiha ja kehitykseni oli hidasta, ja siksi menkat edustivat minulle sitä, että olin vihdoin samalla viivalla muiden ikäisteni tyttöjen kanssa. Kerroin äidilleni, joka suhtautui uutiseen ihanasti. Hän teki meille alkoholittomat drinkit ja kippistimme menkkojen kunniaksi.
Vaikka omassa perheessäni ja ystäväpiirissäni menkoista voitiin aina puhua luontevasti, tiedostin jo nuorena, että niissä on myös jotakin salaista ja että niistä ei tule pitää meteliä. Menkkojeni alkamisesta on yli kaksi vuosikymmentä, mutta sama vaikenemisen kulttuuri vallitsee yhä: on okei puhua menkoista ystäville, mutta työpaikalla niistä ei ole soveliasta puhua, etenkään miesten kuulle. Sama koskee muuta kohdullisten kehon toimintaa, mikä on ongelmallista, sillä monilla endometrioosipotilailla myös ovulaatio saa kuukautiskierron keskivaiheilla aikaan järkyttävät, toimintakyvyn vievät kivut. Tämä on tuottanut minulle haasteita, sillä kuukautisten ja ovulaation aikaan olen ollut koko aikuisuuteni ajan käytännössä työkyvytön. Kivun lisäksi vointiani on heikentänyt huono olo, heikotus, vatsan toiminta, hikoilu ja alakuloisuus. Kipulääkitys on lisäksi aiheuttanut väsyneen olon. Olenkin pyrkinyt järjestämään työelämäni niin, että pystyn työskentelemään kotoa käsin menkkapäivinä. Muistan yhä häpeän, jota tunsin, kun kerran työmatkalla kuukautiseni alkoivat ja olin niin kovissa kivuissa, että jouduin kertomaan asiasta miespuoliselle kollegalle, joka suhtautui tietoon hyvin vaivaantuneesti. Helpompaa olisi vedota vaikkapa migreeniin tai mahatautiin.
Menkat ovat suurimmalle osalle kohdullisista melko kivuton ja siedettävä, jopa täysin mukava ilmiö. Suurin epämukavuus saattaa liittyä hygienia-asioihin. Minulle ja kaltaisilleni kuukautiset (tai ovulaatio) eivät kuitenkaan ole mikään helppo juttu, vaan työkyvyn ainakin osittain vievä, joskus jopa traumaattinen tapahtuma, joka täytyy elää aina uudestaan ja uudestaan. Kierukan ansiosta olen ollut kaksi ja puoli vuotta vapaa menkoista, mutta endometrioosin moninaisista oireista en ole silti päässyt eroon. Tuntuu epäreilulta, että järkyttävästä kivusta on vaiettava vain siksi, koska syy on gynekologinen. Kokemukseni mukaan vaikkapa migreeni- tai reumapotilas ei joudu kärsimään samanlaisesta häpeästä.
Haastan nyt jokaisen lukijan, jolla on kiertoon liittyviä kovia kipuja ja muita hankalia oireita, puhumaan rohkeasti vaivoistaan. Kerro asiasta ystävälle, opettajalle, lääkärille (niin monelle kuin tarvitaan, että tulet kuulluksi!), terveydenhoitajalle, pomolle tai kollegalle. Älä vähättele omaa kokemustasi, vaan uskalla avata avoimesti kiputarinaasi. Saatat yllättyä siitä tuesta, jonka saat.
Lopuksi haastan jokaisen lääkärin (huh, erityisesti lääkärit!), hoitajan, opettajan, kollegan, esimiehen ja ystävän: jos joku kertoo sinulle omaa kiputarinaansa, ole avoin ja ymmärtäväinen. Älä vähättele toisen kokemusta vaan ota se vakavasti. Saatat parhaimmassa tapauksessa olla juuri se ihminen, joka tuo kärsimyksen keskelle toivoa ja lohtua, jota ilman sairastava ei jaksaisi enää jatkaa taistelua.