Edellistä tekstiä kirjoittaessa odotin vielä IVF-hoidon alkamista. Nyt ensimmäinen hoitokierros on jo takana päin ja hetkeksi on aika palata pistoshoidon aikaisiin tunnelmiin.
Lokakuussa kuukautisten alettua oli vihdoin aika ryhtyä tositoimiin. Olin katsonut etukäteen pistosvideoita ja jännitin kovasti, pystyisinkö pistämään itseäni. Ensimmäisen pistoksen koittaessa olin hermoraunio ja yhdessä puolison kanssa tutkittiin ohjeita. Loppujen lopuksi pistäminen olikin paljon helpompaa, kuin olin pelännyt. Ohjeet olivat selkeät eikä se oikeastaan tuntunut kovin pahalta.
Melko nopeasti pistämiseen tuli rutiini. Siitä muodostui osa päiväohjelmaa, että aina tiettyyn aikaan illalla pistin pistoslääkkeen. Pistoslääkkeellä lisättiin munasolujen kasvua ja hoidon aikana kävin useamman kerran ultrassa, jossa munasolujen kasvua tarkkailtiin. Tuntui, että hetken koko elämä oli vain pistoksia tiettyinä kellonaikoina sekä lääkärikäyntejä. Tietenkään muu elämä ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jotenkin sitä sitten selvisi myös töistä.
Iltaisin pistettävän lääkkeen rinnalle tuli loppuvaiheessa myös toinen pistoslääke, joka puolestaan sitten hidasti munasolujen kasvua, jotta ne eivät irtoaisi liian aikaisin. Tämä piti pistää aamulla ja useamman kerran pistinkin sen työpaikan vessassa kesken työpäivän. Vointini oli onneksi yllättävän hyvä pistoshoidon aikana. Tosin hoidon loppupuolella olo alkoi olla jo tosi turvonnut ja vatsasta kasvoi pinkeä pallo. Näytin siltä, kuin olisin ollut 9. kuulla raskaana, mikä on sinänsä ironista, sillä olin hoidoissa nimenomaan siksi, että en tullut raskaaksi.
Samaan aikaan pistoshoito tuntui kestävän ikuisuuden, mutta sitten kuitenkin se loppuikin yllättävän nopeasti ja sain ajan munasolujen keräykseen. Tätä olin jännittänyt eniten etukäteen, sillä tiesin, ettei kyseessä olisi mikään mukava toimenpide. Sairaalassa otinkin mielelläni vastaan tarjotun rauhoittavan esilääkityksen, minkä jälkeen oli aika siirtyä odottelemaan omaa vuoroa. Rauhoittava lääke onneksi helpotti jännitystä.
Munasolujen keräyksen aikana laitetaan puudute emättimen limakalvolle, minkä lisäksi koko toimenpiteen ajan annetaan suonensisäisesti kipulääkettä. Munasolut kerätään emättimen kautta ultraääniohjauksessa pistämällä ohuella neulalla emättimen seinämän läpi munasarjaan ja keräämällä punktioneulalla molemmista munasarjoista kaikkien sopivan kokoisten munarakkuloiden neste koeputkeen. Endometrioosin takia jo tavallinen sisätutkimuskin sattuu ja olin osannut odottaa myös tämän sattuvan. Ja niin se sattuikin, piti keskittää kaikki tahdonvoima ihan vaan hengittämiseen. Kipulääkettä sain kyllä lisää aina, kun sitä pyysin, mutta toimenpide oli siitä huolimatta todella kivulias. Minut jouduttiin kesken operaation myös yllättäen katetroimaan, sillä rakko oli täyttynyt sen verran, että näkyvyys ei ollut tarpeeksi hyvä.
Toimenpidehuoneessa maatessa tuntui, ettei tämä ikinä lopu, mutta loppujen lopuksi koko toimenpide oli kuitenkin melko lyhyt. Munasoluja saatiin kerättyä 21, mikä on melko iso määrä. Ei siis mikään ihme, että olo oli ollut hoidon lopussa niin tukala. Alun perin suunnitelmana oli tehdä alkion tuoresiirto eli alkio olisi siirretty n. 5 päivän kuluttua. Minulla kuitenkin oli vatsaontelossa nestettä ja munasolujen suuren määrän vuoksi myös kohonnut riski hyperstimulaatioon (munasolujen keräyksen jälkeen munasarjat täyttyvät uudelleen nesteellä ja kasvavat, mikä aiheuttaa erinäisiä oireita), minkä vuoksi tuoresiirtoa ei voitu tehdä. Samasta syystä jouduin jäädä muutamaksi tunniksi tiputukseen. Hyperstimulaatiota voidaan ehkäistä runsaalla nesteytyksellä.
Toimenpiteen jälkeen oli aika suunnata kotiin toipumaan. Muutaman päivän ajan olin todella kipeä ja jouduin myös jännittämään sitä, iskeekö hyperstimulaatio. Onneksi kuitenkin onnistuin välttämään sen. Samalla jouduin myös odottamaan tuloksia siitä, saadaanko yhtäkään alkiota pakkaseen. Viikon odotus tuntui ikuisuudelta ja mietin jatkuvasti niitä pieniä alkioita, jotka paraikaa yrittivät kehittyä laboratoriossa.
Lopulta piinaviikko kuitenkin tuli päätökseensä ja oli aika kuulla tulokset. Pakkaseen asti oli päässyt kuusi alkiota. Siellä pakkasessa ne kuusi alkiota nyt sitten odottavat sitä, että alkio päästään siirtämään. Sitä ennen kroppani tarvitsee kuitenkin aikaa toipua pistoshoidoista, oli nimittäin melkoisen rankka koettelemus pistellä itseensä isoja määriä hormoneja eikä kroppa ole siitä vieläkään toipunut kunnolla. Nyt ollaan kuitenkin taas askelen lähempänä lapsihaavetta. Siellä pakkasessa ne alkiot nyt odottavat.
Kommentit