Heippa rakas lukija, toivottavasti kesäsi sujui hyvin. Itselleni kesä on ollut taas lempeämpää aikaa niin keholle kuin mielellekin. Olen saanut rauhassa palautua kevään kuormituksesta. Paras uutinen koitti hetki sitten: sain ajan kipupolille! Johan tässä 10 kk kertyikin jonotusaikaa.

Kesällä lepäilin, uin, matkustelin, nautin auringosta ja pyrin vain palautumaan. On jännä, miten kesä saa murheet unohtumaan ja itsensä saa tuntemaan virkeämmäksi. Tuli jopa käveltyä pidempiä matkoja kivuttomasti.

Loman jälkeen palailin töihin, keväällä tekemäni 60 % työajan sijaan 100 % työaikaa tekemään. Myös säryt tuntuivat palailevan hiljalleen, vaikka vielä vaimeampina. Alkuvuodesta saakka jatkuneet nilkka- ja rannesäryt eivät ole kadonneet. Uiminen vedessä ja zumbassa kova askellus edelleen pahentavat kipuja.

Jouduin myös menemään terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle, kun työterveydessä ei tehty enää mitään. ”Ei kuulu työterveyssopimuksen piiriin. ” No sepä ei paljon sairastavaa lohduta. Omalla terveysasemallani oli kuitenkin ihana lääkäri, joka määräsi minulle vielä kattavammat laboratoriotutkimukset. Edelleen kihtiarvo elimistössäni on hurjasti koholla (aiemmin epäiltiin kihtiä, mutta luovuttiin siitä diagnoosista) ja nyt myös tulehdusarvo oli jonkin verran koholla. Terveyskeskuslääkäri teki minulle uuden lähetteen reumatologille. Huoh. Siellä voidaan mahdollisesti kuvantaa minua tarkemmin tai tehdä magneettitutkimuksia. Tästä meinasi päästä ahdistunut itkun purskahdus. Sain tiedon kuitenkin työpaikallani, joten hiippailin vain omilleni ja koitin koota itseäni. Mieleni ei tuntunut työkykyiseltä tämän jälkeen.

Mieleni on ollut kuormittunut. Pitkä odotus kipupolille on ollut raskasta ja myös muut ajatukset siitä, löytyykö kipuihini selitystä ja helpotusta. Lähete reumasairauksien vastaanotolle aiheutti ahdistusta; mitähän sielläkin taas tapahtuu? Joinain päivinä kaikki on ihan ok hyvin ja tunnen itseni toimintakykyiseksi, toisina taas kipu tuntuu jylläävän päälle syyttä. Sain lähetteen uuteen lyhytterapiaan työpaikkani kautta ja olenkin sitä starttaillut. Tämä on toinen lyhytterapiajaksoni. Myös pidempiaikaista psykoterapiaa on väläytelty, mutten ole ollut vielä valmis sitoutumaan siihen.

Lyhytterapia kestää 10 kertaa ja saan onneksi käydä siellä työajalla, työnantajan piikkiin. Vaikka terapeutti on ihana ja lämmin ihminen, huomaan itsessäni jännittyneisyyttä. On stressaavaa mennä jälleen uudelle, vieraalle terveyshuollon ammattilaiselle kertomaan tilanteestani. ”Tähän hetkeen” päästäkseen on ensin kahlattava laaja historiani, jotta voimme pohtia jatkoa. Huomaan myös tulleeni koko ajan varautuneemmaksi uusia ammattilaisia kohdatessani. Mitä jos minua ei ymmärretäkään? Mitä jos tilannettani ei oteta todesta?

Näiden lisäksi olen myös ollut psykofyysisessä fysioterapiassa. Siinä olemme harjoitelleet kehon palautumista mm. hengitysharjoituksin sekä jännitys-rentoutus harjoitteilla. Tavoitteena olisi saada rentoutta jännittyneeseen kehooni päivän aikana ja tukea palautumistani. Kiihtyminen ja kehon jännittyneisyys osaltaan pahentavat kipuja, joten niistä olisi päästävä eroon. Hetkeen pysähtymisessä on ollut opeteltavaa.

Näitä mietteitä kirjoiteltuani kiputilanne on taas pahentunut ja jäin uudestaan sairauslomalle. Ainakin kuvio on jo tuttu ja tiedän miten toimia. Varmaankin palailen taas osa-aikaiseen työntekoon, kun olo helpottaa. Näillä mennään. Lempeyttä itseä kohtaan, sitä minäkin aion harjoittaa. Voimia syksyyn!

Ansku