28.03.2020

Kokemuksen asiantuntija

Kehottaisitko syöpäsairasta meditoimaan kipunsa pois?

Kertoisitko masentuneelle sairauden olevan hänen omaa syytään? Käskisit käsitellä lapsuuden traumansa.

Kysyisitkö, miksi migreenikko syö lääkkeitä, kun todellisuudessa hän voisi vain puhua pahan olonsa pois fyysisen kokemuksen sijasta?

Kokemusasiantuntijuus on samaan aikaan lahja sekä kirous. Se on nimitys, mitä kukaan ei haluaisi kantaa. Toisaalta se antaa meille voimaa ja muistuttaa meille, mistä kaikesta olemme selvinneet. Näin muut voivat uskoa selviävänsä samoista haasteista.

Kokemusasiantuntijuus jakaantuu kahteen sanaan. Kokemus. Tieto, mikä on hankittu muutoin kuin teoriaopintojen kautta. Tieto, mikä on syntynyt omien elettyjen tilanteiden ja ajatusten myötä. Kokemus on yksilöstä riippuen omanlaisensa ja vaihtelee siis näyttäytyen jokaiselle erilaisena. Asiantuntijuus. Ihminen, jolla on erityistä asiantuntemusta liittyen tiettyyn asiaan. Kyseinen asiantuntijuus voidaan nähdä yleisenä koherenssina tietona, mikä on yleisesti hyväksytty tutkimusten osoittamaksi totuudeksi.

Kuten sanoin, kokemusasiantuntijuus on merkittävä voimavara niin yksilölle itselleen kuin häneen samaistuville kanssaihmisille. Ongelmaksi kyseinen sanan muodostuu siinä kohtaa, kun yksilö ei osaa erottaa näitä kahta sanaa toisistaan ja jakaa omaa kokemustaan muille selkeänä ja kritiikkivapaana faktana. Ongelmallisempaa tästä tekee nykypäivän viestintä, kun jokainen ihminen voi jakaa omat ajatuksensa hetkessä tuhansille seuraajille. "Tee näin niin paranet varmasti."

Itse olen kokeillut endometrioosini hoitoon ruokavaliota, joogaa ja mindfulnessia. Osasta olen saanut apua ja osasta en. Rohkaisen jokaista kroonista sairautta potevaa ihmistä kokeilemaan rohkeasti erilaisia keinoja tilanteensa ja oireidensa helpottamiseksi. Haluan kuitenkin muistuttaa jokaista tekstini alussa olevista kolmesta kohdasta. Älä käske ketään parantamaan itseään luontaisilla keinoilla. Älä syyllistä ketään tämän kärsimistä kivuista. Älä vähättele kenenkään kokemusta omia kipujaan ja siihen käyttämiään hoitokeinoja kohtaan.

Jaetaan toisillemme ne keinot, mitkä ovat auttaneet juuri sinua. Ehdotetaan toisillemme niiden kokeilemista toivoen, että ehkä siitä löytyy apu juuri hänelle. Myötäeletään toistemme kipua, sillä kokemusasiantuntijoina, me tiedämme, miten rankkaa elämä toisinaan voi olla. Kokemusasiantuntijoina tiedämme myös sen, miten ihanalta toisen antama tuki voi tuntua.

Aiempaa enemmän