…niin kummasta päästä? Mietin hammasta purren, kun minun käskettiin 2018 ensimmäisellä Kipupolikäynnilläni hengitellä kipujani vähemmäksi. Olin räjähtää, ilmasta vatsassa ja muuten vaan henkisesti. Tällaista aikaako olin kuukausitolkulla jonotellut, työkyvyttömänä kivusta ja lääkkeiden sivuoireista. Olin saanut puolta vuotta aiemmin tähystysleikkauksessa diagnoosiluettelon endometrioosin eri muodoista, todella vaikean toipumisajan kovine kipuineen ja ison henkisen kuorman. Surin sydänjuuriani myöten lapsettomuuden uhkaa, joka oli täräytetty minulle vailla empatian hiventäkään. Jäin kovin yksin, kunnes sain taisteltua pitkittyneiden kipujeni vuoksi ajan Kipupolille. Odotin tätä 45 euron aikaa kuin kuuta nousevaa. Ajasta jäi vaan mieleen, että hengitä. Enkö minä ole hengittänyt syntymästäni lähtien, muutenhan olisin kaiken oppimani mukaan kuollut?
No, sittemmin olen puhaltanut ilman ulos, molemmista päistä. Nämä muistot ja ajatukset sopivat mielestäni erityisesti tähän pimeään ja kylmään vuodenaikaan, kun ainakin itse olen erittäin altis vajoamaan itsesääliin ja epätoivoon. Joka ikinen syksy. Tärkein oppimani asia kroonisesti sairaasta kehostani on se, että erityisesti itselläni tunteet tuntuvat ja näkyvät. Voin vain kuvitella, mitä muutoksia endometrioosiini on tullut pahimpina aikoina, eikä siihen ole helpottanut hormonihoidon mukana tulleet sivuoireet; mm. melkein 20kg lihominen, akne, masennus ja valtava aivosumu. Omalla kohdallani pidänkin lääkehoitoani ristiriitaisena. Erityisesti, kun lääkityksestä huolimatta minut jouduttiin pian operoimaan uudelleen - en koe, että kukaan lääkäri olisi vielä kuunnellut juuri minun kehoni ja mieleni reagointia. No, en mene siihen tällä kertaa, sen sijaan hengitän syvään.
Ja hengittelin syvään myös menneiden itkunpuuskieni välissä, kunnes aloin hiljalleen todella ymmärtämään ja kuulemaan kehoani. Olen karsinut elämästäni pois epäterveellisen ruuan ja huonot elintavat... enimmäkseen, ihminen minäkin olen herkkupäivineni. Se oli silti syntymähoikalle helpommin sanottu kuin tehty, kun ei ollut ollut koskaan tarvetta ajatella noita asioita. Aloin liikkumaan kipujeni ehdoilla. Samalla valitettavasti lohkaisin pois sosiaalisen elämäni. Se oli hieman surullista tajuta, että kun ei juo eikä jaksa hillua puolilleöin, niin eipä sitten juurikaan tule enää kutsutuksi mihinkään. Ymmärsin, että on ihan tarpeen karsia myös kaikki muu negatiivinen energia ympäriltäni. Erosin. Hengitin. Luovuin liian stressaavasta työstä. Kaksi kertaa. Hengitin niin hyvin, kuin puolipaniikissa voi. Lopetin rohkeasti työterveyslääkärin tuella pitkäaikaisen enemmän haittaa kuin hyötyä aiheuttavan kipulääkityksen. Tämä selvensi ajatuksiani huomattavasti. Niin paljon, että tosiaan muutin yli 900 kilometriä. Vaihdoin kaupungin luontoon. Hengitin Lapissa vaaran laella todella syvään ja puhalsin ilmaa pitkään ulos ja tunsin kehossani onnen väreitä. Sellaisia, joita ei voi kokea, kuin pitkän kurjuuden jälkeen. Nämä ovat vain ja ainoastaan hyviä asioita ja niihin olen päätynyt hengittämällä ja kuuntelemalla itseäni. Itkemällä katkeran vihan ja surun kyyneleitä niin paljon pois, että jemmaan ei ole jäänyt liikaa katkeroitumisen varaa.
Kun minulla on jo väistämätön paha, krooninen sairaus, miksi minä käyttäisin aikani pahentaakseni sitä ihan itse omilla valinnoillani? Kyseessä ei ole elintapasairaus, suututtaa kaikki väitteetkin sellaisesta. Tarkoitankin, että kova stressi ja huonot elintavat pahentavat taatusti jo ennestään vaikeaa oirekirjoa. Stressittömänä ja hyvillä elintavoilla voin tukea muuta oireiden hoitoa, huomaan sen eron kehossani nyt vuosia myöhemmin, vaikka joka päivä jostain kohtaa vihlaiseekin.
Nykyisin siis kehoitan myös itse hengittelemään ja pysähtymään hetkeen. Miettimään, miltä oikeasti tuntuu ja tuntuuko se jossain kohtaa kehossa. Mikä stressaa? Voisitko muuttaa asian, ellet yksin niin avun kanssa? Armollisesti, se ei tapahdu yhdessä yössä ja voi vaatia rohkeutta. On nimittäin asioita, joita ei voi muuttaa - niitä ovat mm. menneisyys. Niihin asioihin palaan itsekin vain tietoisuutta parantaakseni, kun haluan luovuttaa tarinani ja tunteeni tulevaisuuden kehittämiseen. Tulevaisuus on se ainoa asia, mihin kukaan meistä voi vaikuttaa ja sinne kannattaa tähdätä. Ei voi mitään, että meillä on näitä helvetin geenilottovoittoja kehossamme. Se, miten niiden kanssa elää ja asennoituu, se on eri asia.
Toivotan kaikille, erityisesti kaamosherkille lukijoillemme happea ja lämpöä. En väheksy sitä maanpäällistä helvettiä, jonka olen kokenut itsekkin, mutta haluan rohkaista haalimaan kaiken olemassaolevan voiman sen rinnalle. Se voima on sinussa kyllä. Silloinkin, kun joku puristaa munasarjaasi kuin ihonalaista finniä, samalla kun tuikkaa tylsällä puukolla kylkeen. Silloin minäkin saatan täräyttää Tens-laitteella, jos joku ohjaa hengittelemään. Kannattaa silti riskilläkin kokeilla.
Minä maksoin tästä ohjeesta 45 euroa ja se osottautui järkälemäisen vihaisen ensireaktioni jälkeen pieneksi hinnaksi elämäni suurimmasta muutoksesta. Sinulle tarjoan tätä ihan ilmaiseksi.
Linkki yksinkertaiseen rentoutumisharjoitukseen TÄSTÄ
ja vinkki, että Googlesta löytyy paljon tietoa meditaatiosta ja hermoston rauhoittamisesta.