04.07.2019

Miksi kivun lääkitseminen on tärkeää?

Monille endometrioosia sairastaville kipu on tullut tuttuakin tutummaksi. Joillakin kipu on satunnaista, sitä tulee vain huonompina jaksoina ja oikealla hormonilääkityksellä pääsee täyteen kivuttomuuteen. Ääripäissä ovat ne sairastavat, joilla ei tule kipuoireita koskaan, ja toisessa ääripäässä ne, joilla kiputilanne pahenee niin, etteivät vahvatkaan kipulääkkeet aina auta.

Oma vointini laski hiljalleen kevään aikana ja kesäkuun puolivälissä romahti. Oman sairastamiseni uusi aallonpohja oli löytynyt. Uusia oireita nousi kuin sieniä sateella, ja niistä kaikki olivat kipuun liittyviä. Muutamassa vertaisten viestiryhmässä oli paljon keskustelua kivun lääkitsemisestä, ja sain kesäkuun aikana kaksi äärimmäisen tärkeää ahaa-elämystä:

1. Kipua pitää aina lääkitä niin, että tavoitteena on kivuttomuus.

2. Kipujakso ja kipukohtaus ovat kaksi eri asiaa, ja niihin kuuluu reagoida eri tavoin.

Mutta miksi sitten on tärkeää lääkitä kipua? Perinteisesti sitä sisukkaasti ajattelee, että no jos nyt pusken tämän pari kuukautta sinne seuraavaan lääkäriaikaan, ei nämä vielä ole niin pahoja kipuja. Kyllä näiden kanssa varmaan pärjää sinne asti.

Kuitenkin kolme kuukautta jatkunut kipu on jo vaarassa kroonistua. Kroonistunut kipu muuttaa aivojen rakennetta, eikä sitä saada enää kokonaan pois kipulääkkeilläkään. Olen kuullut monien kroonisista kivuista kärsivien vertaisten painottaneen, ettei kenenkään pidä päästää kipua kroonistumaan, jos se on mahdollista estää. Ja kroonistumista ehkäistään parhaiten lääkitsemällä kipua eli katkaisemalla kipu.

Kesäkuussa koin joka päivä kipuja. Käytin reseptittömiä kipulääkkeitä, jotka siihen mennessä olivat vielä riittäneet. Kivut puskivat lääkkeistäkin läpi, viikon aikana kehittyen pahemmiksi. Kun keskustelin vertaisten kanssa kivusta ja sen hoitamisesta, ymmärsin hiljalleen, että sen hetkinen kivunhoitoni ei ollut riittävä. Olin jo varannut ajan yksityiselle gynekologille, mutta siihen oli vielä kuukausia aikaa. Terveysasemalla ymmärrettiin hyvin, kun selitin sairauden huonommasta jaksosta, jatkuvista kivuista ja riittämättömästä kipulääkityksestä. Sain tulehduskipulääkkeitä hieman vahvempana ja lisäksi pyytämäni vatsansuojalääkkeen, sekä myös kehoituksen hakeutua heti seuraavana päivänä uudelleen terveysasemalle, jos näistä ei ole riittävästi apua. No, eihän niistä ollut. Sain kuitenkin seuraavalle maanantaille peruutusajan gynekologille: samalla kun hoitosuunnitelmia suunnattiin uudestaan, sain toista tulehduskipulääkettä reseptille.

Kun kivut hiljalleen loppuivat kokonaan seuraavien päivien aikana, koin lopullisen valaistumisen. Ensinnäkin, minulla oli energiaa paljon enemmän kuin aiempina päivinä – en ollut edes tajunnut olevani väsynyt, mutta kipujen on täytynyt viedä energiaani huomaamattani. Toisekseen, miten ihanaa onkaan olla kivuton! Miten kivut tai kivuttomuus voikin vaikuttaakin elämänlaatuun ja päiviin niin paljon?

Toinen asia, jonka ymmärsin vertaisten kanssa keskustellessani, oli myös hyvin valaiseva: kipukohtaus ja kipujakso ovat kaksi eri asiaa. Endometrioosia sairastaessani olen useimmiten tähän mennessä saanut vain kipukohtauksia: niissä kipu nousee nopeasti, ja joskus hyvinkin korkealle kipuasteikon tasolle. Kipukohtauksia tulee lääkitä akuutisti siinä hetkessä tarvittavan suurilla annoksilla (maksimirajoja ylittämättä). Kipujaksossa sen sijaan kipua tulee päivittäin. Kivun tyyppi varmasti vaihtelee yksilöittäin paljon, minulla se on satunnaisia pistoksia ja nipistyksiä ja kovia ”viiltoja”, jotka eivät kuitenkaan ole koko aikaa tunnettavissa. Päivässä on paljon kivuttomiakin hetkiä. Kipujaksoa tulee lääkitä kuuriluontoisesti.

Juuri tämän eron takia en ollut pitkään aikaan ymmärtänyt lääkitä kipuani silloinkin, kun se on ”vain” niitä satunnaisia pistoksia, nipistyksiä ja viiltoja. Ajattelin aina kipua tuntiessani, että no tämä on tätä kipua, mikä menee kuitenkin kohta ohi.

Kipuasteikko toimii hyvänä apurina kipujen arvioinnissa, ja sellaisen löytää helposti vaikka googlaamalla tai Korento ry:n jäsenpaketissa tulleesta lehtisestä (Elämää endometrioosin kanssa, Mankoskin kipuasteikko). Mikäli kotona olevat lääkkeet ja vaihtoehtoiset kivunlievityskeinot eivät auta vaan kipu pysyy edelleen korkealla, on syytä harkita päivystykseen lähtemistä, jotta kipu saadaan katkaistua.

Yhä edelleen syön kipulääkkeitä kuuriluontoisesti, sillä joka kerta kun kokeilen olla ilman, kivut palaavat. Kipujaksoni on siis edelleen päällä. Tarvittavien kipulääkkeiden määrä on kuitenkin laskenut, mikä kertoo ehkä siitä, että jatkuva kipulääkitys toimii, tai siitä, että uusi hormoni toimii. Tai molemmista.

Rohkelikko

Lue lisää kirjoittajan tekstejä tästä linkistä

Apuna kirjoittamisessa on käytetty:

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/kivun-kaypa-hoito-suositus-korostaa-laakkeetonta-hoitoa/

https://www.terve.fi/artikkelit/79339-kipu-nain-voi-ehkaista-kivun-kroonistumista

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/miksi_kipu_jaa_paalle

http://www.suomenkipu.fi/wordpress-3.8/wp-content/uploads/2014/01/Ensitieto-opas_2012_netti_valmis.pdf

Avainsanat:
09.03.2018

Haikeat jäähyväiset kivulle

Endometrioosileikkauksestani on kulunut lähes vuosi. Tilinpäätöstä en saa aikaan, sairaus on krooninen. Tilannekatsaus sen sijaan on paikallaan. Tänään minä voin hyvin. Olen työelämässä, kehoni vahvistuu kaiken aikaa. Moni on kysynyt, olenko päässyt kivuistani. Kysymys on hyvä. Kun läjä innokasta, kehooni kuulumatonta raivaajasolukkoa lähti patologin pöydälle, lähti toden totta myös suuri osa kivuistani. Yllättäen uusi tilanne ei ollut kuitenkaan yksinomaan helpottava. Kun on kroonisen kivun kanssa kasvanut, siitä luopuminen voi olla työlästä ja tuskallistakin.

Endometrioosikivun keventyessä ja muuttaessa olemustaan nimittäin huomasin, että muuttumassa oli minun koko olemukseni. Hämmästelin sitä uutta tilaa, jota minuun avautui kivun etsiytyessä toisaalle. Kesti jonkin aikaa ymmärtää, mikä on kupletin juoni. Oli katsottava tarkkaan taaksepäin. Lääkkeet eivät sairastaessani koskaan olleet kovin hyvin auttaneet kipuihini, kuten ensimmäisessä blogitekstissäni kerroin. Oli siis keksittävä muita selviytymismekanismeja. Harjoittamistani kivunhallintametodeista voin suositella vain kiroilua, puhumista ja nauramista. Ne auttavat tutkitusti, tarkistakaa vaikka Oxfordin yliopistosta.

Muita kokeilemiani menetelmiä en niinkään suosittele. Kerran nitistin endometrioosikivun vahingossa onnistuessani lyömään ohimoni liesituulettimen kuvun reunaan niin lujaa, että aivoissani salamoi. Karmea pääkipu vei terän kaikelta muulta kivulta, ja minä tunsin sekopäistä riemua onnistuneesta kivunsiirrosta. Voitinpas. Kivun herraksi ei päästä näillä metodein. Jälkikäteen tarkastellen olen oikeastaan sitä mieltä, että kivun herraksi ei ole edes syytä pyrkiä. Sen kanssa on syytä pyrkiä yhteisymmärrykseen. Alati metelöivä Kipu oli aina asunut minussa, mutta me emme koskaan olleet edes keskustelleet. Kurja alivuokralainen oli jätettävä huomiotta, koska mikään lääke ei pitänyt sitä hiljaisena. Siispä yritin kieltää sen olemassaolon, vähättelin sitä. En vain ymmärtänyt vähätteleväni samalla itseäni: emme me koskaan olleet erillisiä, kipu ja minä.

Kovaääninen kipu oli ollut minun kehoni oma ääni, jolla oli tärkeää sanottavaa. Enkä minä kuunnellut sitä. En itseäni. Ääni halusi kertoa, ettei kenenkään kuuluisi olla näin kipeä. Että olisin ansainnut armoa edes itseltäni. Kun minulta nykyään kysytään kuinka voin, sallin itseni jo pysähtyä kuulostelemaan itseäni ja pohtailemaan vastausta. Ennen se olisi kuulunut hetkeäkään ajattelematta, että mikäs se tässä vihellellessä, yltiöreipasta hymyä perään. Niin mielestäni toimi Todellinen Pärjääjä, vaikka sitten suolet tuskasta solmussa. Siskot: yksin kestetty kipu ei ole sankariteko. Päinvastoin kivun hahmo kasvaa, jos emme koskaan jaa kokemustamme. Fyysisestä kivusta tulee hiljakseen myös yksinäistä, sosiaalista kipua.

Tuskien kanssa kamppaileva: älä sinä jää yksin. Esimerkiksi Endometrioosiyhdistyksen vertaisryhmistä saat korvaamatonta apua. Miten arvokas elämänpiirre on yhteisöllisyys. Kun elämä ympärillä hengittää, kuulee ja ymmärtää, kivun maantiede muuttuu ratkaisevasti. Uudet maisemat ovat kauniimpia kulkea.

Anna Pajari

 

Kirjoittajan vanhempia tekstejä:

Ethän kuole, äiti?

Vaaleiden viisnollaykkösten muistolle

Kun väsymys ei väisty

Avainsanat: