Hosionahon tekstin myötä Moona-blogi jää jokavuotiselle kesälomalleen. Kiitos taas kuluneesta lukuvuodesta! Me jatkamme bloggailua syyskuun alussa, osin uusin, osin vanhoin bloggaajin. Kaunista kesää!

Sain taannoin vinkin lusikkateoriasta, kun päivittelin sosiaalista jaksamistani, kipujani ja erakoitumistani. Lähdinkin tutustumaan aiheeseen pitkin hampain, koska luulin jo kuulleeni kaiken kipuun liittyvän. Mokoma teoria pyhässä yksinkertaisuudessaan avarsi kuitenkin ajatusmaailmaani kovasti ja auttoi minua ymmärtämään itseäni, joten haluan jakaa sovelletun valaistumiseni eteenpäin.

Oletko jo kuullut lusikkateoriasta?

Nyt ei puhuta keittiövälineistä, vaan vertausteoriasta, joka auttaa ymmärtämään, miksi joskus jo pelkkä suihkussa käyminen voi viedä mehut (tai lusikat). Teorian kehitti Christine Miserandino vuonna 2003, kun hän selitti ystävälleen, millaista on elää kroonisen sairauden kanssa. Hän nappasi pöydältä lusikoita ja käytti niitä konkreettisena vertauksena rajalliselle energialle. Tarina julkaistiin nimellä The Spoon Theory hänen sivustollaan ja siitä tuli nopeasti viraali kroonisesti sairastavien keskuudessa.

Jos meillä siis olisi 12 lusikkaa joka päivä kuvaamassa energiamme kulutusta, miten ne kuluisivat? Esitän seuraavaksi itse soveltamani teorian niin terveen, kuin kroonisesti sairaan kuvitteellisesta näkökulmasta.

12 lusikkaa terveellä ihmisellä kuvitteellisen arkipäivän aikana:

- Yksi lusikka: herääminen ja sängystä nouseminen. Rutiini ilman suurempia haasteita.
- Yksi lusikka: aamupesu ja pukeutuminen. Kevyt startti päivään ilman kipuja.
- Yksi lusikka: aamupala ja kahvi. Nautinnollinen hetki ilman vatsanväänteitä.
- Kaksi lusikkaa: töihin tai kouluun lähtö, sinne matkustus ja paikalle saapuminen. Hallittavissa oleva normaali toiminto.
- Kolme lusikkaa: työpäivä tai opiskelu. Normaali kuormitus ilman kipuja.
- Yksi lusikka: kaupassakäynti ja muuta normaalia arjen pyöritystä.
- Yksi lusikka: ruuanlaitto ja syöminen.
- Yksi lusikka: kevyt, virkistävä liikunta.
- Yksi lusikka: illanvietto tai ystävän tapaaminen, sosiaalinen kanssakäyminen.
= 12 lusikkaa.

12 lusikkaa kroonista kipua sairastavalla kuvitteellisen arkipäivän aikana:

- Kolme lusikkaa: herääminen ja sängystä nouseminen. Herätessä voi olla kipua, jäykkyyttä ja voimakasta väsymystä, vaikka yöunet olisivatkin olleet riittävät.
- Kaksi lusikkaa: aamupesu ja pukeutuminen fyysisen olotilan sallimin rajoin.
- Yksi lusikka: aamulääkkeiden ottaminen ja niiden vaikutuksen odottaminen.
- Kaksi lusikkaa: kevyt ruokailu tai kaupassakäynti. Syöminen ja itselle sopivan ruokavalion pohtiminen kaupassa on usein haastavaa, koska väärä valinta voi johtaa infernaalisiin kipuihin.
- Kolme lusikkaa: yksi puhelu, sähköposti, tapaaminen tai muu sosiaalinen kanssakäyminen. Itsensä ja keskittymiskykynsä kerääminen kivuista ja väsymyksestä huolimatta. Stressaaminen, voiko luvata jotain jos ei pian kykenekkään.
- Yksi lusikka: päivälepo tai paikallaan olo päivälääkkeiden ottamisen yhteydessä - ei palautumisen vuoksi, vaan kipuja helpottaakseen ja aikalisää ottaakseen.
= 12 lusikkaa, eikä tähän ole edes laskettu työpäivää tai opiskelua mukaan.

Jokainen peilatkoon esimerkit kohdalleen, mutta yhteenvetona voisi todeta näin: terve ihminen voi elää lusikoillaan aktiivisen ja sosiaalisen päivän. Kroonista kipua sairastava saattaa puolestaan käyttää koko päivän lusikat jo pelkkiin perustarpeisiin. Sosiaaliset tilanteet, työ tai liikunta jäävät helposti vähemmälle tai kokonaan pois, sillä ne vaativat lisälusikoita, joita ei yksinkertaisesti ole käytettävissä.

Omassa elämässäni tämä näkyy niin, että olen hyvin suunnitelmallinen arkeni askareissa. Toisinaan minun on siis vaikea tehdä mitään suunnittelematta, sillä päivän lusikat saattaa olla jo tiskikoneessa. Mikäli menen ja teen silti, seuraavan päivän makaan aivan kuin olisin juuri kiertänyt maapallon takaperin juosten ja vetänyt itseni mankelin läpi. Usein se on sen arvoista, usein ei. Ilman teoriaakin, olen siis ollut jo tietoinen rajallisesta energiastani ja pystynyt normaaliin arkeen vain suunnitelmallisuuden avulla.

Olen ollut vuoden yrittäjä ja haen edelleen sopivaa rytmiä keholleni. Huomattavasti paremmin tämä silti jaksamisen puolesta menee kuin palkkatöissä - niiden vuosien jälkeen lusikkani lienevät miinuksen puolella edelleen. Nyt minulla on sentään vapaus päättää olla tekemättä, jos en yksinkertaisesti kykene ja se helpottaa valtavan paljon niin fyysistä kuin henkistäkin kuormitusta.

Lusikkateorian rinnastus auttaa siis ymmärtämään paremmin, miten täysin näkymätön sairaus voi vaikuttaa konkretiassa arkeen – miksi vaikkapa “vain kauppareissu” voi olla hillitön ponnistus, siinä missä toiselle se on mitätön arkiaskare.

Minä kerään nyt lusikkani ja jään kesätauon lisäksi hieman pidemmälle tauolle. Jatkan edelleen kirjoitustiimissä, mutta harvennan kirjoituskertojani, koska elämäntilanne vaatii lusikoiden jakamista muualle. Palaan asiaan sitten syssymmällä, luultavasti minulla onkin siihen mennessä taas jokin vähintäänkin traaginen ripulitarina tai muu lusikallinen housuissa jaettavana.

Lempeää ja sopivan lämpöistä kesän aikaa kaikille!

Hosionaho